Ihmisellä on myötäsyntyinen rentoutumisen taito. Kiireinen elämänrytmi kuitenkin altistaa stressille ja luontainen rentoutuminen huonontuu. Rentouttavien hoitojen avulla voimme kuitenkin saavuttaa uudelleen rentoutumisen kykymme. Rentoutuneena keskittyminen ja itseluottamus paranevat sekä kyky löytää luovia keinoja ongelmien ratkaisuun helpottuu. Rentoutuminen tuo ilon ja jaksamisen elämään. Ayurvedisella pää- ja kasvohieronnalla sekä Reikihoidolla on rentouttava vaikutus sekä kehoon että mieleen. Rentouttavassa energiahoidossa otetaan mukaan myös hengitys- ja mielikuvaharjoitukset. Työhuolet ovat yksi yleisimpiä stressin aiheuttajia. Rentoutushoito auttaa nollaamaan tilanteen työajan jälkeen ja siirtymään rauhallisena ja virkistyneenä vapaa-aikaan. Asiakkailtani hoidon jälkeen olen saanut usein seuraavan kommentin, ” tällainen hoito pitäisi saada jokaisen työviikon jälkeen”. NLP:n ratkaisukeskeisiä menetelmiä käytän ryhmien kanssa työskentelyssä sekä yksilövalmennuksissa. Voimavaravalmennuksia olen pitänyt yrityksille ja ne suunnitellaan tilaajan tarpeen mukaiseksi. Järjestän myös kursseja eri aiheista mm. Mielikuvista voimaa ja Luova visualisointi, jotka ovat avoimia kaikille. Henkilökohtaisia valmennuksia olen tehnyt henkilöiden kanssa jotka ovat tunnistaneet itsessään läheisriippuvuusongelman johon he haluavat keinoja tilanteen selventämiseen sekä työkaluja omien toimintatapojen uudelleen muokkaamiseksi. Ayurvedahoitaja 2007 Elämänkoulussa minua valmentavat myös kaksi ihanaa lastani, kiitos heille siitä. Syvärentoutus on helppo ja tehokas keino huolehtia omasta jaksamisesta, sekä henkisestä että fyysisestä hyvinvoinnista. Lentokoneessakin annetaan turvaohjeet joissa sanotaan, ”aseta happinaamari ensin itsellesi ja sen jälkeen lapselle”. Tämä kertoo miten tärkeää on huolehtia omasta hyvinvoinnista, että pitkässä juoksussa kykenee huolehtimaan myös muista. Terveyttä ja hyvinvointia ylläpitävien käsittelyjen avulla voimme auttaa omaa kehoamme pysymään tasapainossa. On helpompaa ja edullisempaa ylläpitää terveyttä kuin hoitaa sairautta. ![]() |